facebook youtube

Bike20+ vuotta kahdella pyörällä

Eero Remes (syntynyt 1985) aloitti moottoripyöräilyn ollessaan kolmevuotias. Pyörä oli 50cc automaattivaihteinen Yamaha.

Ollessaan 12-vuotias, Eero ajoi ensimmäisen harjoituskilpailunsa Tuusulan Moottorikerhon MX-liigassa

Samana vuonna, 1997 Eero osallistui ensimmäiseen kansalliseen C/C-luokan motocross kilpailuun Sipoossa.

Vuosina 1997-2004 Eero keskittyi motocrossiin. Yksi tuon ajan huippuhetkistä oli vuonna 2003, jolloin Eero voitti epävirallisen MX1:n Nuorten Maailmanmestaruuden Hollannissa. Vuonna 2004, Eero voitti Enduron Nuorten Suomenmestaruuden.

Vuonna 2005 Eero voitti MX1:n Suomenmestaruuden, jonka on voittanut myös legendaariset Motocrossin Maailmanmestarit Heikki Mikkola ja Pekka Vehkonen. Samana vuonna Eero voitti myös Enduron Nuorten Suomenmestaruuden toistamiseen. Lisäksi hän oli osa Suomen Nuorten Enduromaajoukkuetta, joka ylsi pronssille Sixillä eli enduron MM-joukkuekilpailussa.

Seuraavana vuonna, 2006 Eero voitti MX1:n ja MX2:n Suomenmestaruudet. Lisäksi hän osallistui MX1:n MM-sarjan osakilpailuun Ruotsissa. Vuonna 2007 Eero oli toinen MX1:n SM-sarjassa.

Vuodesta 2008 lähtien, Eero on pääasiallisesi keskittynyt enduron MM-sarjaan. Vuonna 2008 hän oli 7. E1-luokassa, 4. vuonna 2009, 2010 saavutti pronssia ja 2011 hopeaa.

 

2011

 

2nd, Enduro E1 World Championship

Winner, International Six Days Enduro; E1-class,
overall and final cross winner

Winner, Finnish Enduro E1 Championship

2010

 

3rd, Enduro E1 World Championship

First day victory in EWC career

2nd, International Six Days Enduro, E1-class

2009

 

4th, Enduro E1 World Championship

Few podiums during EWC season

Winner, Internation Six Days Enduro, E1-class

Winner, Finnish MX2 Championship

2008

 

7th, Enduro E1 World Championship

Few podiums during EWC season

2007

 

2nd, Finnish MX1 Championship

2nd, Finnish MX Club Championship

7th, Enduro E1 World Championship

2006

 

Winner, Finnish MX1 Championship

Winner, Finnish MX2 Championship

2nd, Finnish MX Club Championship

MX World Championship race in Sweden:
Round 1: 14th, Round 2: 19th


2005

 

Winner, Finnish MX1 Championship

3rd, Finnish MX Open Championship

Winner, Finnish Enduro Junior Championship

2nd, Finnish Enduro Club Championship

3rd, International Six Days Enduro, Junior Trophy

Winner, Saku Favor Off Road

 


2004

 

7th, Finnish MX1 Championship

8th, Finnish Enduro Junior Championship

2003

 

7th, Finnish MX1 Championship

Winner, unofficial MX1 Junior World Championship

2002

 

4th, Finnish MX Junior Championship

8th, Finnish MX1 Championship