Kuulumisia - MM-avaus edessä
Eero valmistautuu suhteellisen hyvillä mielin viikonloppuna edessä olevaan maailmanmestaruussarjan avausosakilpailuun, vaikka hieman päänvaivaa löytyykin. Eeron mieltä ei askarruta niinkään MM-startti, vaan noin kuukausi sitten loukkaantunut nilkka. MX1-luokan karsintoihin mukaan lähtevän Eeron nilkka ei ole vieläkään levosta huolimatta tullut kuntoon. Sen verran nilkka kuitenkin jo kestää, että Eero pääsi viime viikolla jälleen radalle.
- Ei olla paljon ajettu. Viime viikolla olin kolme kertaa radalla, ja eilen myös. Sain EVS-nilkkatuen ja sillä pystyn jotenkuten ajamaan. Mutta ei tee mieli hirveästi edelleenkään laittaa jalkaa maahan, Eero kertoo nilkkansa tilasta.
- Lähtökohtani kilpailuun ei ole kovin hyvä. Jos nyt kisaan pääsisin mukaan, olisi hyvä. Sen näkee sitten lauantaina. Ehkä puudutetaan nilkka viikonloppuna, mutta katsotaan sitäkin sitten lauantaina. Neljä viikkoa on nilkan loukkaamisesta, ei vaan ole vielä murtuma parantunut.
Eero kävi viimeksi tiistaina ajamassa ja nilkka vääntyi hieman uudestaan. Mistään isosta ei ollut kuitenkaan kyse, vaikka kivuliaalta isku Eeron mielestä tuntuikin.
- Nyt on radat täällä hyvässä kunnossa, mutta enää en käy ajamassa ennen lauantaita. Etten satuta nilkkaa. Tänään kuitenkin lipsautin sen ajon lopussa jalkatapilta.
MM-sarjat starttaavat viikonloppuna MX1- ja MX2-luokkien osalta Hollannin Valkenswaardissa ja MX3-luokan kohdalla Ranskan Castelnau de Levisissä. Ranskassa käynnistyy myös pikkuluokan EM-sarja. Hollannissa ajetaan lauantaina harjoitukset sekä karsinnat ja sunnuntaina harjoitusten lisäksi varsinaiset kilpailuerät.
|