Etusivulle
 
 

Kuulumisia - MM-avaus ajettu

Morjesta päivää.
Nyt on sitten vuoden 2007 ensimmäinen MM ohitse ja omalta osaltani kilpailuista ei ole paljon kerrottavaa. Ajoin lauantaina ainoastaan ensimmäiset treenit, koska nilkka on vielä
niin kipeä kuukauden takaisesta haaverista. Asiaa ei ainakaan paremmaksi muuttanut se, että treenien kolmannella kierroksella nilkka vääntyi urissa ja treenien jälkeen käytiin
kilpailun lääkärillä ja hän kielsi ajamisen lisävahinkojen estämiseksi. Eikä muutenkaan ole järkeä ajaa puolikuntosena noin kovatasoisessa kilpailussa.
Kisojen jälkeisenä maanantaina kävin lääkärissä otattamassa uudet kuvat nilkasta ja murtuma sieltä on parantunut, mutta nivelkapseli on päässyt vähän liikkumaan ja
aiheuttaa siellä kipua. Lääkäri laittoi nilkkaan jonkinlaisen lääkepiikin, jonka pitäisi auttaa. Ajamista saisi kokeilla jälleen viikon loppupuolella, mutta ajamaan menen sitten
kun olen varma, että nilkka on kunnossa. Itse kilpailuun vielä sen verran, että rata oli ihan siisti vähän kovempi kuin yleensä hollannissa. Rataa oli muutettu sitten viime kisojen
ajosuunta oli vaihdettu ja profiililtaankin se oli vähän erilainen. Itseäni tietenkin harmittaa, koska olisi ollut kiva ajaa enemmän ja taistella jatkopaikoista kisaeriin, mutta tilanne
on tällä kertaa tämä ja sille ei voi mitään. Ens kertaan, moro.

T: Eero.

 
Kaakon Nettipalvelu 2006