Kuulumisia - Karkkilan SM.
Moro, no nyt on ajettu omalta osaltani ensimmäinen ison luokan sm tänä vuonna. Karkkilan rata on ihan hieno, mutta aika paljon mennään yhtä linjaa. Säät suosi kisaa suht hyvin, eikä tarvinnut ajaa missään vaiheessa kauheassa kurakelissä. Kilpailu oli kolmieräinen, eli lauantaina ajettiin
aika-ajot ja yksi erä, sunnuntaina kaksi erää.
Aika-ajoissa pystyin ajamaan ihan hyvän kierroksen ja olin nopein. Jussi Vehviläinen oli toinen ja
jäi 1.2 sek. Lauantain erässä otin ihan ok startin ja olin alussa kolmantena, Kalatien johtaessa ja Vehviläisen ollessa toisena.
Hyvin nopeasti pääsimme Vehviläisen kanssa kärkikaksikoksi ja ajoimme koko erän n. 2 sek sisällä, muutaman kerran pääsin jo rinnalle, mutta
en aivan pystynyt ohitukseen. Maaliin tultiin järjestyksessä Vehviläinen, minä, Kalatie.
Sunnuntain ekassa lähdössä olin startin jälkeen viidentenä, mutta pystyin nousemaan parin ekan kierroksen aikana toiseksi Vehviläisen kantaan.
Kuudennen kierroksen kohdalla jouduin heittämään lasit pois, kun linssin ja roll-off nauhan väliin meni vettä. Pystyin ajamaan aivan Vehviläisen kannassa koko erän, vaikka välillä sai vähän suojautua edellä menijän takapyörän heittämästä mudasta. Vehviläinen voitti, minä toinen ja Nikkilä kolmas.
Kisan viimeinen erä lähti hyvin liikkeelle ja otin startit, ajoin n. 22 min keulilla ja sen jälkeen alkoi kädet pikkaisen puutumaan ja Vehviläinen pääsi
ohi, lopun erän ajoin ihan rauhassa vältellen suurimpia riskejä, joten maaliin tultiin järjestyksessä Vehviläinen, minä, Mäkinen. Kaikki erät oli Vehviläisen ja minun osalta tiukkaa taistelua ja oli ihan mukava ajaa, kun sai mennä koko ajan täysillä.
Tiistaina olisi lähtö kohti Slovakiaa, pääsen ajamaan erään teamin pikkunelari hondilla Slovakian em ja Tsekin mm.
Siihen asti Moi.
T: Eero.
|