Kuulumisia - Six days Chile 2007
Kohti Chiileä lähdettiin lauantaina 4.11. Eli olimme perillä reilu viikko ennen kisaa, joten viiden tunnin aikaerosta ja lentoväsymyksestä oli aikaa toipua. Matkan jälkeen paikat olivat hiukan jumissa, mutta kyllä ne siitä vertyivät kun pääsi pätkiä kävelemään ja testaamaan pyörää.
Kisan pätkät olivat ihan nopeavauhtisia ja hienoja, luvassa oli paljon erittäin pehmeätä hiekkaa ja muutama kovempi pätkä ja pari kivisempää pätkää. Testiradalla ei pyörään tarvinnut tehdä sen kummempia säätöjä, joten pyörä oli valmis kisaan. Tarkistimme vielä venttiilin välykset moottorista ja ne olivat kunnossa. Maastollisesti Chile muistutti aika paljon Espanjaa, tietysti hiekkaa oli enemmän, mutta vuoristot ja kuivuus oli samantyyppisiä. Viimeksi oli satanut vissiinkin elokuussa, joten kuivaa oli. Pätkien kävelyn ja avajaisten jälkeen oli kisa valmis alkamaan.
Maanantaina herätys klo. 6.00 ja aamiainen ja siitä kohti varikkoa, ensimmäinen kuski reitille 8.00, oma lähtöaikani oli 8.12.
Eka pätkä oli heti varikon vieressä pehmeällä hiekalla, josta seasta löytyi myös vähän kovempia ruoholänttejä. Eka pätkä sujui omalta osaltani noin puoleen väliin ihan hyvin, mutta sitten hyppäsin ihan normaalista patista ilmaan ja laskeuduin suoraan sellaseen kovaan ruohomättääseen, jossa oli terävä reikä. Samantien kun tulin alas pyörä heitti minut kyydistä, onneksi itelle ei käynyt kuinkaan, mutta pyörän äänenvaimennin kärsi pahoin
ja meni aivan mutkalle. Ei hyvä alku kisalle, mutta pääsin kuitenkin jatkamaan matkaa vaikka änärin kiinnityspanta meni poikki, eikä pyörässä ollut tehoja kun änäri oli aivan kaksinkerroin. Laitoin änärin kiinni nippusiteillä, teipillä ja rautalangalla jotta se pysyisi kiinni niin pitkään kunnes saisi uuden. Jouduin ajamaan rikkinäisellä putkella jonkin aikaa ennenkuin löytyi hondan x-enduromallin putkisto, tällä putkella ei myöskään hirvittäviä tehoja ollut, mutta kisa jatkui. Päivän loppu sujui ilman suurempia ongelmia varmasti maaliin ajaessa.
Toisen kisapäivän alku sujui jo vähän paremmin ja iltapäivällä sain pyörääni vaihdettua motocross mallisen tuplaputken ja näin odotin, että pyörään tulisi hiukan lisää kulkua, mutta ilo oli lyhyt aikainen. Seuraava ongelma oli moottorin venttiilien välysten pieneneminen, tämä vaikuttaa pyörän käynnistykseen ja kulkuun. Uskon että tämä ongelma tuli, koska jouduin ajamaan rikkinäisellä änärillä, joka ei hengittänyt tarpeeksi ja näin moottori kuumeni todella paljon pehmeässä hiekassa. Päivän lopussa oli vaikeuksia saada pyörä käymään ja jouduin muunmuassa työntämään sen viimeiseltä at:lta loppuhuoltoon, joten päätimme että seuraavana aamuna huollossa säädän venttiilit.
Keskiviikon aamuhuollossa säädin sitten venttiilit, aamuhuolto on vain 10 minuuttia, joten sain tästä at-pisteitä 23 minuuttia. Tein muuten säädön
elämäni ensimmäisen kerran. Säädön jälkeen pyörä lähti kolmannella potkulla käymään ja ei muuta kuin hiukan öljysillä käsillä kohti ekaa pätkää, pätkän alku hiukan varovasti että kaikki asettuu paikoilleen ja sitten vaan täys meno päälle, oli hieno fiilis kun pääsi jatkamaan kisaa.
Muutaman pätkän pyörä pelasi hyvin, mutta sitten alkoi taas samat ongelmat eli venttiilit kantaa, eikä pyörä sitten lopulta käynnistynyt ollenkaan
joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin keskeyttää. Harmitti kyllä todella, sekä omasta että joukkueen puolesta. Uskon että pätkät olisivat sopineet
ihan hyvin minulle, mutta tällä kertaa kävi näin. Suomen joukkue oli tässä vaiheessa kuitenkin johdossa, mutta varaa virheisiin ei ollut, koska
viiden kuljettajan tulos lasketaan.
Torstaina olin sitten katsojan roolissa, ekalla pätkällä koitin antaa hiukan ajolinja vinkkejä Suomipojille ja hyvinhän ne vetikin. Päivän lopussa tulikin sitten suomen joukkueelle taas huono uutinen, kun Salmisen juhan pyörä hyytyi vikan pätkän loppuun eikä sitä yksin jaksa työntää hiekassa ja apuna oli katsojia. Loppujen lopuksi siitä tuli hylkäys ja suomen osalta peli oli ohitse.
Perjantaina lähettiin sitten Juhan kanssa pätkille katsomaan, olisi kyllä ollut paljon kivempi ajaa.
Lauantaina oli vuorossa sitten loppucrossi jossa suomipojat ajoivat hienosti, joten onnea vaan kaikille ja etenkin junnujoukkueelle, joka otti hienosti pronssia.
Tämän vuoden kisat alkaa olemaan pikkuhiljaa paketissa, jäljellä olisi vielä kärme kustaa, jos joku ostaa joukkueeseen. Nyt sitten vaan treenataan kuntoa kohilleen ja keskitytään ensi kauteen.
T: Eero.
|