Etusivulle
 
 

Kuulumisia -  Talven treenit ja eka Italian mestaruuskisa

Nyt alkaa olemaan se aika vuodesta, että kisakausi alkaa kunnolla käynnistymään, joten tässä välissä on hyvä kertoilla hiukka talven treeneistä.
Elikkä motocross painotteisen espanjan reissun jälkeen lähdimme Samuli Aron kanssa tammikuun loppupuolella kohti italiaa ja espanjaa, espanjassa oltiin viikko teamin yhteisellä leirillä. Sieltä sitten takasin italiaan ajamaan, espanjassa sekä italiassa ajoimme myös hiukan iskaritestejä.
Helmikuun puolvälissä kävin suomessa, joten pääsin ajamaan myös lumispooria pari kertaa, siitä sitten takaisin italiaan. Italiassa kerkesin treenailla viikon verran kunnes oli vuorossa tämän vuoden eka italian mestikka, minulle muuten tämä oli eka italian mestis ikinä. Joten ei ollut mitään sen kummallisempia odotuksia kisaa kohti, tottakai halusin ajaa kärkisijoista, mutta en asettanut mitään tulostavotteita ennen kisaa.
Kilpailussa oli kolme pätkää, yksi crossi ja oikeestaan kaksi enskapätkää, mutta crossipätkää ei ajettu ollenkaan lauantaina, koska oli satanut vettä tosi paljon ja sitä säästettiin sunnuntaiksi.
Crossipätkä oli ihan hieno, makee crossirata ja lisäksi peltopätkää. Enskapätkät oli sitten tosi vaikeita, paljon kiviä ja kuraspooria, runsaista sateista johtuen. Viikonloppu oli onneksi aurinkoista, ettei sateessa tarvinu ajella, mutta muuten kyllä kuraa riitti.
Lauantai käynnistyi osaltani ihan jees, mutta noin puolessa välissä kisaa mokasin toisella enskapätkällä ylämäessä ja jouduin hiukka työntelemään, aikaa meni arviolta noin minuutti. Muuten päivä sujui ilman isompia ongelmia, maalissa olin yleiskisan 9, joten sunnuntaille riitti parannettavaa.
Sunnuntai menikin sitten jo ihan kohtuullisesti, ilman sen suurempia kohelluksia. Enskapätkät oli vielä hiukka vaikeita, mutta crossitestillä pystyin ajamaan hyviä aikoja, maalissa olin yleiskisan 5. Olin kuiteski viikonloppuun ihan suht tyytyväinen, kauden eka kisa ja mulle eka italian mestis.
Kisan jälkeen tulin hetkeksi suomeen ja tiistaina 17.3 sitten kohti ekaa mm portugaliin ja seuraavana viikonloppuna onkin heti seuraava kisa espanjassa.
Joten ei muuta kuin hanaa ja kirjottelen kisojen jälkeen miten meni.

T: Eero # 38 ( mm-sarjan ja suomicrossin numero)

 
Kaakon Nettipalvelu 2006